PÕLTSAMAAN SEIKKAILUPUISTO

Torneja muistuttavia seikkailupuistoja ei liian usein kohtaa. Viron ainutlaatuisin, 9 metriä korkea ja pylväissä kohoava seikkailupuisto on rakennettu WParkiin, Põltsamaan kesäiseen keskipisteeseen.

Me täällä WParkissa tykkäämme adrenaliinista ja aktiivisesta lomasta ja näin ollen tuntui, että kiikkuminen korkeuksissa sopii vedessä touhuamisen rinnalle kuin kirsikka kakun päälle. Täkäläisessä seikkailupuistossa kiipeillään kerros kerrokselta – jokainen seuraava kerros on edelliseen verrattuna hieman kivempi, hieman haasteellisempi ja hieman jännittävämpi. Se on ainoa seikkailupuisto Virossa, jossa vaijeriliu’ulla pääsee liukumaan Kamarijärven yli ja laskeutumaan sikäläiseen saareen. Tietysti voi sattua niinkin, että pudotaan suoraan veteen!

Kuulostaako hullunrohkealta? Aivan oikein! Siitä voi kuitenkin nauttia koko sydämestä, koska Põltsamaan seikkailupuistossa on käytössä Kong-turvajärjestelmä, jota pidetään seikkailupuistojen maailmassa korkeimman tason turvajärjestelmänä.

Seikkailupuistoissa käytetään normaalisti kahden karabiinin järjestelmää ja yhdeltä esteeltä toiselle liikkuessa on karabiineja itse siirrettävä vuorotellen niin, että yksi karabiini on aina suljettuna. Kong-järjestelmää käyttävässä seikkailupuistossa kiipeilijän ei ole turvakarabiinia edes mahdollista avata.

Turvallisuuden lisäksi täkäläisen seikkailupuiston yksi suurimmista eduista on se, että jos tänne tullaan perheen, ystävien tai työkavereiden kanssa, kiipeilijät pysyvät yhdessä ja voivat toisiaan tukea, kannustaa ja jakaa elämyksiä. Vuodenajalla eikä säälläkään ole tässä yhteydessä mitään merkitystä – lumi, vesisade ja iltahämärä lisää kiipeilyyn vain viehätystä. Kiipeilijöitä odottavat kuudella radalla 90 peliä tai erilaista estettä, mukaan luettuna monta aivan eeppistä laskeutumista. On aivan varma – tunteet ovat täällä korkealla.

HINNAT

Seikkailupuiston pääsylippu

115-140 cm pitkät lapset
140+ cm pitkät nuoret
Aikuiset
Laskeutuminen veteen 130 m x3

15 €
19 €
23 €
10 €

YHTEYSTIEDOT

YLEISINFO

OY Wakepark
+372 54 56 82 22
info@wpark.ee

SIJAINTI

Kamari järv, Põltsamaa, Viro

AVOINNA


WPark is closed for winter season. We’ll be back for another great summer from May of 2023.
Our adventurepark(it has got lights on it) and main building with sauna are open for group bookings. For further information let us know via e-mail: info@wpark.ee

LISÄTIEDOT

Joel Pärle, WParkin johtaja,
+372 56 22 23 04

KIRJUTA MEILE

INSTAGRAM

(#10) Application does not have permission for this action

UUTISKIRJE